Runoblogin valinnaiset tehtävät

3. a) Kirje

Hei henkilö X!
Kuulin kaupungilla, että olet aikomassa lukea Eino Leinon Hymyilevä Apollo runokokoelmaa. Hyvä valinta, koska olen itsekkin lukenut kyseisen kokoelman. Hymyilevä Apollo on kokoelmaksi pituudeltaan keskipitkä, siinä on noin 160 sivua. Kokoelma on melko helppolukuista ja siinä on varmasti monia runoja joista tykkäät! Runojen aiheet vaihtelevat hyvin paljon, mikä antaa sinulle todennäköisesti hyvin paljon eri näkökulmia runoihin.
   Itse paneuduin eniten kokoelmassa runoihin, "Iltatunnelmaa" ja "Nocturne". Varsinkin Nocturne runosta pidin todella paljon, johtuu todennäköisesti siitä, että runossa esiintyy hyvin paljon loppusointuja, joka tekee runosta hyvin rytmitetyn ja helppolukuisen. Esim. runon alussa esiintyy jo hyvin paljon loppusointuja:
"Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu."
Iltatunnelmaa runossa esiintyy tosin vain muutamia loppu sointuja, esim.
"levon täältä se löytää vois - - eik´ ollut toivoja ois" sekä "vois kätkeä sydämeen - - kuin kaislat ja välke veen!".
Luulen, että sinäkin tulet pitämään paljon tästä kokoelmasta. Tällä kokoelmalla on helppo aloittaa runojen lukeminen ensikertalaisena. Kirjassa on myös paljon runoja, jotka todennäköisesti tekevät sinuun suuria vaikutuksia. Näitä runoja saattaisi olla mm. Tarhapöllö, sekä Virta venhettä vie.
Vietä antoisia lukuhetkiä ja toivottavasti pidät kokoelmasta!



b) Muunnelma
"Ruislinnun laulu korvissani, 
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu, 
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan, neiti kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt uus.

En ma enää aja virvatulta,
omani on Hiiden vuoren kulta;
pienentyy mun ympär´ elon piiri, 
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri,
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie"

Olipa kerran Jarno, joka käveli yöllä kaupungin laitamilla. Ruislinnun laului kantautui Jarnon korviin täysikuun mollottaessa taivaalta. Jarno ajatteli kuinka on onni, että hän voi kävellä ulkona keskellä yötä, ilman minkään näköistä vaaraa.
   Jarno mietti mielessään miksi hän ei iloitse, mutta ei myöskään sure. Lopulta hän huokaisi, ja jatkoi matkaansa pimenevään metsään. Metsässä tuoksui vanamot, ja veden pinnalla näkyivät varjoja. Jarno ajatteli mielessään ihastustaan, ja totesi itsekseen laulavansa hänelle mielessään. Jarno tunsi kuinka hänen sydämensä pysähtyi ajatellessaan häntä. Jarno ajatteli yhä vain ihastustaan, ja näki hänet juoksentelemassa pellolla tammenlehvä-seppel päässään. Lopulta Jarno lopetti ajattelun, ja jatkoi matkaansa ilman kummempia mietteitä. Mutta yhtäkkiä Jarnon kävellessä alkoikin ukkosmyrsky, Jarno ampaisi juoksemaan metsässä ilman minkäänlaista päämäärää. Jarnon mielen valtasi pelko. Mitä jos tästä yöstä tuleekin viimeiseni? Jarnon juostessa, hän joutui pysähtymään tienhaaraan, toisen polun alusta Jarno näkee hämäräisen tien, jonka päässä on pieni mökki, jossa palaa valot. Toinen polku veisi Jarnon ties minne. Jarno päätyy valitsemaan polun joka johtaa pienelle mökille. Jarno koputtaa pienen mökin oveen, ja vanha parrakas mies tulee avaamaan Jarnolle oven. Mies päästää Jarnon sisään, ja antaa hänelle mahdollisuuden jäähä mökkiin yöksi. Jarno on menossa nukkumaan, ja ajattelee vielä mielessään ennen nukkumaan menoa, kuinka iloinen hän onkaan saadessaan jonkin yöpaikan.